Ursula on aloittanut työskentelyn tiedotustoimittajana Esmerkin uutisseurannassa joulukuussa 1998. Hän on opiskellut Helsingin yliopistossa sosiaalipolitiikkaa, sosiologiaa ja ympäristöbiologiaa. Ympäristö- ja sosiaalialaa koskevat artikkelit ovatkin hänelle työssä mieluisinta luettavaa.
Tiedotustoimittaja etsii lehdistä tärkeitä talousuutisia ja kirjoittaa niiden pohjalta uutistiivistelmiä. Ursula kertoo, että Esmerkissä pysyy hyvin ajan hermolla, koska sanoma- ja muita lehtiä tulee selattua valtava määrä joka päivä. Kirjoittaminen on hänelle mieluista. Aihepiirit vaihtelevat talouden laidasta laitaan, ja kaikesta pitää olla valmis kirjoittamaan.
Ursula uskoo maakunnallisten ja paikallisten lehtien tuovan uutta näkökulmaa sekä tiedotustoimittajille että asiakkaille. Hän seuraa Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan suomen- ja ruotsinkielisiä sanomalehtiä.
Oonalla on hyvin monipuolinen tausta Esmerkin eri tehtävissä. Viestintää opiskellut Oona aloitti Esmerkissä vuonna 2006 mediaseuraajana tracking-tiimissä, josta hän siirtyi ensin tiedotustoimittajaksi uutisseurannan puolelle vuonna 2007 ja sitten markkinointi- ja viestintäsuunnittelijaksi myyntitiimiin vuonna 2010. Markkinointi- ja viestintäsuunnittelijana Oonan vastuulle kuuluu Esmerkin Suomen-toimiston markkinointi ja viestintä.
Working in a multi-national office like the UK office of Esmerk is something which experience has definitely prepared me for. My family moved around a fair amount during my younger years, and I spent time in Austria and Holland before finishing school. I left it until my mid-twenties to leave the UK again, when I took a job as a teacher of English in Warsaw. What I had planned as a short stay to gain experience turned out to be a defining journey in my life. I returned to the UK from Poland three years later with a wife (Monika) and a one year-old son.
While I was in Poland, I started to get involved in publishing jobs, the most interesting of which was as a proof reader for a monthly business magazine for the English language community. I was even given the freedom to write my own article, which allowed me to meet the manager of the Polish national football team, and one of the team's players, and interview them. Football is a connecting theme in my life - I have been organising five-a-side football sessions for the Esmerk UK football gang for a few years now, off and on.
I work as an analyst and deputy team leader in the Eastern European Team, covering Poland, and also the rail sector in general. I like the variety of material which I deal with, both from Poland and the rail industry. We are not stuck writing about just paper or plastic everyday until we burst with frustration. We get a very good overview, and this is something that builds up over time, with patience and dedication.